Esittelyssä Miiro ja Ilkka - viiksekäs design-kaksikko

Esittelyssä Miiro ja Ilkka - viiksekäs design-kaksikko

Miiro ja Ilkka, Ilkka ja Miiro. Tai tiivistetysti ihan vain Milkka. Viiksekkäällä design-kaksikollamme on monta nimeä ja vielä enemmän hyviä ideoita. Ylpeästi tamperelainen parivaljakko on lukuisten laatuvitsien lisäksi vastuussa yrityksemme sekä käyttöliittymiemme ilmeestä.

Muotoilijapiireissä aktiivisesti toimivien kahvinrakastajien tiet kohtasivat jo 2000-luvun alussa konemusiikkipiirien kautta, mutta työnteko jatkui vielä pitkään erillään pitkin maailmaa. Suomeen asetuttuaan molemmat tekivät tahoillaan omia töitään, kunnes some-viestittely toi mestarit samalle areenalle.

Yhteinen sävel löytyi nopeasti ja pian Tampereelle syntyi tuttavien varoituksista huolimatta uusi täyden palvelun bränditoimisto. “Me haluttiin kilpailla tosissaan kansainvälisten toimijoiden kanssa ja tehdä sellaisia asioita, jotka kestävät hyvin aikaa”, Miiro kiteyttää.

Syksyllä 2019 minimalistinen konemusiikki vaihtui jazz-keikkaan Tampereen G Livelabin avajaisissa, jossa perustajamme paljasti Miirolle etsivänsä muotoilun ammattilaista mukaan interaktiivisten karttapalveluiden maailmaan. Pian sekä Miiro että Ilkka liittyivät vahvistamaan Zoneatlaksen joukkoja.

Zoneatlas-brändi rakentui kiivaalla tahdilla ja pian alan messuilla näkyikin jo ensimmäistä kertaa nykyinen värimaailma sekä uuden Z-logon muotoon leikattu vanerinen messupöytäkin.

Kiireisten alkukuukausien jälkeen vauhti on vain kiihtynyt. Kaksikon toimintatavat ovat hioutuneet vuosien saatossa saumattomaksi symbioosiksi ja molemmat osaavat hyödyntää omia vahvuuksiaan. “Ammatillisessa mielessä me ollaan kaksi hyvin erilaista ihmistä. Miiro revittelee isoilla ideoilla ja minä hion pieniä yksityiskohtia”, toteaa tuhansien ikonien miehenäkin tunnettu Ilkka.

Tällä hetkellä näillä korona-arjessa tasapainottelevilla perheenisillä on työn alla tuoreen tuotevalikoiman viimeistely ja palvelukonseptin kehittäminen. Laadukkaan pohjatyön päälle on miellyttävä rakentaa jatkuvasti uusia asioita. “Zoneatlaksen brändi on oikein onnistunut ja erottuu hyvin joukosta. Hyvien koodareiden kanssa on aina kiva tehdä töitä”, Miiro summaa.


Olitte oikeassa, teollisuuspamput!

Alkuvuosi on ollut monessa suhteessa haasteellista, mutta myös opettavaista aikaa. Me teimme keväällä useamman kuukauden töitä täysin etänä ja lanseerasimme muun muassa virtuaalisen kahvitauon, jonka pidimme päivittäin kello 14 videoyhteyksien varassa.

Kesän kynnyksellä toimistolle palattuamme jouduimme pohtimaan käytänteitämme uusiksi. Tietyllä kellonlyömällä alkava kahvitauko alkoikin samassa tilassa pidettynä kuulostaa yhtäkkiä vanhanaikaiselta. Modernissa IT-firmassahan tapaamisten pitäisi syntyä spontaanisti säkkituoleilla istuen ilman ennalta määrättyjä kellonaikoja.

Silti vastoin kaikkia pöhinätoimiston kirjoittamattomia sääntöjä huomasimme rakastuneemme suoraan perinteisestä teollisuusmaailmasta lainattuun käytäntöön. Ristiriita herätti meidät miettimään toimistokulttuuria laajemminkin ja kyseenalaistamaan tapojamme.

Miten tässä näin kävi? Siirtyminen etätyöstä avokonttoriin ja kahvikoneelle jonottamiseen tuntui lähes askeleelta taaksepäin.

Aloimme kuitenkin ymmärtää, että vanhojen perinteiden ja uusien käytäntöjen yhdistely on täysin sallittua ja jopa suotavaa. Mustavalkoinen ajattelutapa johtaa vain harvoin parhaaseen tulokseen.

Työpäivän katkaiseva rupattelutuokio kahvin äärellä on hyödyllinen myös tietotyöläiselle. Kaikesta ketteryydestä huolimatta pitkä koodausputkikin voi olla uuvuttava, ja leppoisa tauko kollegoiden kanssa antaa aivoille kaivatun hengähdystauon.

Tauot ovat lisäksi osoittautuneet hyvinkin sivistäviksi. Olemme nimittäin keskustelleet niin kirahveista, kroissanttien ISO-sertifioinnista kuin purjehdusvaatteiden estetiikastakin.

Toimivaan toimistokulttuuriin ei ole olemassa valmista kaavaa. Se on jatkuvaa testaamista ja omien käytäntöjen luomista ilman turhia ennakkoluuloja. Meidän kohdallamme paras kokonaisuus on alkanut rakentua yhdistelemällä vanhoja perinteitä ja ketterää pöhinää.

Työympäristössä tehokkuus on tietysti tärkeää, mutta pysyvään ja kannattavaan tehokkuuteen vaikuttaa kellokorttia enemmän omasta sekä kollegoiden jaksamisesta huolehtiminen.

Sanonnan mukaan kehitys kehittyy ja niin kehittyvät myös toimiston rutiinit ja käytänteet. Me olemme ideoineet seuraavaksi jo aamupäivän kahvihetkeä, hiljaisia tunteja, hallittuja pöhinätuokioita ja tiettyjen päivien kahvitaukojen valjastamista ennalta sovituista aiheista keskustelemiselle.

Lopulta aika näyttää, mitkä tavat jäävät käyttöön ja mitkä taas hylkäämme toimimattomina. Kahvitauko on kuitenkin tullut jäädäkseen. Kiitos siitä, teollisuuspamput!


Henkilöesittelyssä Heidi: Hevoset johdattivat koodauksen pariin

Uusi vuosikymmen alkoi meidän osaltamme juhlallisin menoin, kun Heidi liittyi mukaan ketterien devaajien joukkoomme.

Eläinrakas Heidi oli jo kymmenvuotiaana todellinen hevoshullu, mutta ratsastusharrastuksen aloittamiseen ei vielä nuorella iällä hellinnyt lupaa. Tuleva koodari ei antanut tilanteen lannistaa, vaan hän tutustui netissä toimiviin virtuaalitalleihin. Kotoa löytyvä tietokone oli riittävä työväline ja pian Heidi tekikin jo ensimmäiset omat nettisivunsa.

- Olen kyllä aina rakastanut teknologiaa, mutta en osannut kuvitella itseäni koodarin työtehtävissä. En ollut se tyyppi, joka tiesi 5-vuotiaana, mitä aioin tehdä isona.

Nettitoteutusten kehittäminen jatkui harrastusten ympärillä seuraavan kahdeksan vuoden ajan, kunnes eteen tuli aina yhtä haastava opiskelupaikan valinta. Heidi tankkasi niin oikiksen kuin kauppiksenkin pääsykoekirjoja huomatakseen, etteivät aihepiirit kiinnosta uran kannalta. Parhaaksi vaihtoehdoksi nousi lopulta tietojenkäsittely, johon hän päätti hakea.

- Mietin vielä pääsykokeissa, että en ikinä pääse tänne, Heidi myöntää.

Toisin kuitenkin kävi.

Mutta mitä yliopisto-opiskelija tekee opintojensa ohella, jos ammattitaitoa löytyy jo ennestäänkin? Ainakin Heidin tapauksessa perustaa oman yrityksen ja alkaa tehdä nettisivuja yritysasiakkaiden tarpeisiin.

Yrittäjyys työllisti Heidiä useamman kesän ajan ja kasvatti osaamista entisestään, mutta vähitellen halu päästä vielä haastavampien projektien pariin vei voiton.

Sopivasti Zoneatlaksella auennut full stack -kehittäjän paikka täytti Heidin tiukat kriteerit ja hän hyppäsi mukaan innokkaana odottavaan joukkoomme.

- Oma vahva WordPress-osaaminen ja mahdollisuus päästä laajemman tuotekehitykseen pariin tekivät Zoneatlaksesta mielenkiintoisen paikan.

Vaikka yrittäjyys oli palkitsevaa aikaa, puuttui siitä porukan tuoma yhteisöllisyys. Yhdessä tekeminen sen sijaan avaa väylän suurempien asioiden saavuttamiselle. Heidi nostaa esiin myös hyvän ilmapiirin ja luottamuksen tärkeyden työyhteisössä.

- Täällä on ensimmäisestä päivästä asti päässyt tekemään ihan oikeita töitä, eikä ole tarvinnut vääntää mitään feikkikoodia. Tämä ei oikeasti ole itsestäänselvyys varsinkaan isommissa taloissa.

Luottamus on osoittautunut hyvin ansaituksi. Heidi on kahminut itselleen nopeasti lisää vastuusta ja hänestä on tullut lukuisten asiakkaiden luottohenkilö.

Nyt meidän koodarijoukkomme on entistä vahvempi, ja Heidi on urakehityksen ohella ehtinyt myös ratsastamaan jo toistakymmentä vuotta.


Karttapohjainen osallistaminen on oikeilla työkaluilla helppoa

Hekumallinen artikkeli karttapohjaisesta osallistamisesta

Sisällöntuottajan työ voi kuulostaa helpolta, mutta välillä se on hyvinkin vaikeaa. Ainakin silloin, kun työnantaja pyytää kirjoittamaan hekumallisen artikkelin osallistavista karttapalveluista.

Alkushokista selvittyäni aloin miettiä erilaisia näkökulmia aiheeseen. Poimin kohokohtia tekemistämme tarjouksista ja luin muun muassa Maptionnairen mainiota blogia, joka käsittelee vastaavia palveluita karttapohjaisten kyselyiden osalta.

En silti keksinyt yhtään raflaavaa otsikkoa ja aloin pohtia, miksi sijaintipohjaista osallistamista tarvitaan ja mitä nämä palvelut konkreettisesti tarjoavat? Lyhyt vastaus on, että kunnat ja yritykset haluavat entistä enemmän ottaa asukkaita ja asiakkaita mukaan päätöksentekoon. Karttapohjaisen osallistamisen palvelut taas tarjoavat työkalun tällaisen vuorovaikutuksen luomiselle.

Mutta kuulostaako vuorovaikutuksen luominen karttapohjaisen osallistamisen avulla jännittävältä?

Ei niin.

Näillä sanoin kuvatun palvelun luulisi olevan vain kopio vanhanaikaisesta tekstaripalstasta, joka on liimattu kaupungin kartan päälle töykeine kommentteineen ja ala-arvoisine kuvineen.

Meidän ratkaisumme tähän uhkaan kulkee nimellä Zoneatlas Engage. Se pitää huolen niin palvelun toimivuudesta, käytettävyydestä, kuin sisällön laadustakin. Tavoitteemme on, että sijaintiin yhdistetty osallistaminen innostaakin sekä alueen omistajia että käyttäjiä kommunikoimaan paremmin keskenään.

Karttajargonin takaa paljastuu siis tuttuja asioita, kuten kommentointia, kyselyiden luomista tai vaikka kuvien jakamista ja tykkäämistä suoraan kartalla. Käyttötarkoitukseen räätälöity kartta tarjoaa lisäksi valkoista palautelomaketta mielenkiintoisemman ja monikäyttöisemmän alustan vuorovaikutukselle.

Halusin vielä päästä testaamaan osallistumista tositoimissa. Avasin Retkikompassin lähtiessäni Evolle telttailemaan ja aloin jännityksen sekaisin tuntein selata läpi käyttäjien kuvia ja kommentteja.

Ja kuinka ollakaan, kuvat olivat hienoja maisemia ja kommentit asiallista keskustelua! Selasin vain oman reittini varrelle jääviä merkintöjä ja tein peräti niiden perusteella pienen muutoksen omaan suunnitelmaani. Sijaintiin perustuva tieto osoittautui hyväksi työkaluksi kiinnostavan reitin suunnittelemiseen.

Innostuin jopa niin paljon, että lisäsin itsekin kuvan suoraan Kalliojärven eteläiseen kärkeen. Löysin siis harrastuksen kautta oman tapani vaikuttaa ja tunsin tehneeni samalla palveluksen myös toisille retkeilijöille.

Paikkatiedon ja vuorovaikutuksen yhdistäminen kuulostaa aluksi vaikealta, mutta todellisuudessa se tarjoaa helpon tavan monipuoliselle, matalan kynnyksen kommunikoinnille.

Aiheen hienous piileekin ehkä juuri tässä. Hyvällä tuotteella ja palvelulla monimutkaisetkin asiat voidaan tehdä helpoiksi.


Zoneatlaksen Jussi tekemässä töitä uudella toimistolla

Koronakriisistä homepommin kautta uuteen toimistoon

Olemme viimeiset kymmenen vuotta pitäneet toimistoamme erilaisissa yhteistoimitiloissa, jotka ovat palvelleet meitä erinomaisesti. Taustalla on kuitenkin kytenyt halumme siirtyä tulevaisuudessa eteenpäin täysin omaan toimistoon ja rakentaa sitä kautta yrityksen identiteettiä myös fyysisessä maailmassa.

Tiimimme kasvaessa alkoi vanhoissa tiloissa tulla konkreettisesti raja vastaan, eikä lähes kymmenhenkinen ryhmämme enää mahtunut jouhevasti työskentelemään. Yhdessä tehtyjen etsintöjen perusteella löysimme viimein sopivalta vaikuttavan tilan ja olimme jo tekemässä siitä sopimusta. Urakoitsija ja sisustusarkkitehtikin olivat valmiina aloittamaan työnsä.

Jännittävä odotus päättyi kuitenkin viime metreillä pettymykseen. Suunnittelukäynnillä urakoitsija tutki tilaa tarkemmin ja jouduimme toteamaan sen kärsivän vakavista kosteusvaurioista.

Jatkoimme sinnikkäästi etsintöjä, kunnes kevät 2020 toi tullessaan koronakriisin kokoontumiskieltoineen, ja toimiston tarve loppui samalla kuin seinään. Päätimme siirtyä kokonaan virtuaaliseen moodiin ja jättää samalla vanhat tilat lopullisesti taaksemme.

Kuten monesti muutenkin elämässä, harmittava takaisku osoittautui myöhemmin uuden tarinan aluksi.

Kriisin vähitellen helpottaessa meille avautui tilaisuus päästä nykyiseen Hallituskatu 23:n toimistoomme, joka oli monilta osin jo valmiiksi sopiva meidän tarpeisiimme. Edeltävien viikkojen ja kuukausien aikana olimme luoneet entistä toimivammat etätyökäytännöt, joita aloimme yhdistellä mahdollisuuteen palata taas toimistolle.

Hyödynnämme tällä hetkellä etä- ja lähityön yhdistelmää samalla kun viimeistelemme toimiston makumme mukaiseksi. Pöytien kasaamisen ja tuolien värivalintojen lomassa on ollut ilo huomata, kuinka nopeasti uusien tilojen myötä on alkanut syntyä myös uutta toimistokulttuuria.

Uusi ja helpommin löydettävissä oleva sijaintimme on hyvin linjassa kasvutavoitteidemme kanssa. Virtuaalinen läsnäolomme kasvaa vauhdilla ja vastaavasti uuden toimiston myötä olemme myös fyysisesti vielä paremmin tavoitettavissa.

Tervetuloa käymään paikan päällä ja juomaan kupillinen ihan oikeasti hyvää kahvia!


Myynnin ja markkinoinnin parissa työskentelevä Mikko katsoo mietteliäänä oikealle

Henkilöesittelyssä Mikko: synkän hevihistorian ulkoilmamies

Sain toukokuussa 2020 kunnian liittyä uusimpana tulokkaana mukaan Zoneatlaksen tiimiin.

Vastaan viestinnästä esimerkiksi meidän verkkosivuilla ja pidän huolen siitä, että Zoneatlas kaikkine palveluineen on aina mahdollisimman helposti löydettävissä.

Sisällöntuotto, palveluiden kehittäminen ja asiakkaiden kanssa työskentely on tullut minulle tutuksi edellisissä työpaikoissa, joten tuntui hyvin luontevalta päästä yhdistelemään näitä taitoja samanaikaisesti.

Lisäksi olen viime vuosina kasvanut varsinkin erilaisten retkikarttojen aktiivikäyttäjäksi kiertäessäni Suomea lukuisilla vaellusreissullani. Osaan siis arvostaa oikeasti laadukkaita, interaktiivisia karttoja ja tiedän kokemuksesta, mitkä asiat niissä ovat merkityksellisiä. Voit lukea lisää näistä kartallisista ja kartattomista seikkailuista osoitteessa ulkoilmamiehet.fi

Kokemuksestani huolimatta huomasin jo ensimmäisten päivien aikana, kuinka vähän olen lopulta tiennyt nykyaikaisten karttapalveluiden mahdollisuuksista saatikka sijaintitiedosta suuremmassa mittakaavassa.

Onneksi pääsin heti kunnon teho-opetukseen, jossa termit kuten GIS ja kartografia ovat tulleet vähitellen tutuiksi. Samalla olen alkanut ymmärtää, miten näyttäviä ja monikäyttöisiä asioita sijaintipohjaisilla palveluilla on mahdollista toteuttaa.

Parasta Zoneatlaksella työskentelyssä on juuri arjen monipuolisuus sekä äärimmäisen toimiva työyhteisö. Olen heti alusta saakka päässyt hyödyntämään olemassa olevia omia vahvuuksiani ja samalla perehtymään uusiin asioihin, joita toimialallamme kyllä riittää.

Vanhana metallimuusikkona olen kaiken lisäksi oppinut arvostamaan toimistomme äänimaailmaa, joka muistuttaa musiikiltaan lähinnä ranskalaista kahvilaa. Kaikkea sitä tapahtuukin!

Joka tapauksessa vastaanotto uudelle tekijälle on ollut todella lämmin ja mutkaton. Tässä porukassa on suorastaan nautinnollista tehdä töitä, varsinkin kun näköpiirissä on jo liuta toinen toistaan mielenkiintoisempia tehtäviä. Näistä asioista onkin korkea aika päästä kertomaan myös meidän toimiston seinien ulkopuolelle.


Oikea tieto oikeaan paikkaan Metsähallituksen Retkikompassilla

Rakennamme Metsähallituksen kanssa Retkikompassi-palvelua, joka mahdollistaa paikkatietoon sidotun keskustelun ja palautteenannon. Retkikompassi on karttapalvelu, jossa retkeilijä voi antaa Metsähallitukselle palautetta vaikka huonokuntoisesta laavusta, vinkata muille retkeilijöille hyvästä taukopaikasta tai keskustella yleisesti retkeilykohteista.

Mistä kaikki sitten alkoikaan?

Omaan organisaatioon liittyvät palautteet hajaantuvat nykyään somekanaviin, puskaradioihin, sähköposteihin ja palautelomakkeisiin. Kauas ollaan tultu ajoista, jolloin pelkkä yksi postilaatikko keräsi asiakkaiden mielipiteet ja ongelmat yhteen paikkaan. Siksi on entistä olennaisempaa olla läsnä niissä medioissa, joissa keskustelua käydään, mutta myös tarjota keinoja keskustelulle. Kun organisaationa itse tarjoaa toimivan foorumin keskustelulle, on huomattavasti helpompaa olla aktiivisesti mukana keskusteluissa ja kehittää toimintaa sen pohjalta.

Kuinka hankitaan oikeita palveluita oikein

Pääsimme mukaan pilottiprojektiin Metsähallituksen järjestämän innovaatiokilpailun seurauksena. Tilaaja arvosti paikkatieto-, teknologia- sekä design-osaamistamme. Varsinainen aktiivinen palvelun työstö alkoi kesällä 2019. Muotoilun, vuoropuhelun sekä ohjelmointityön tuloksena syntyi palvelu, jossa Metsähallituksen paikkatietojärjestelmässä sijaitseviin retkeilykohteisiin ja rakenteisiin voidaan yhdistää keskustelua ja palautetta. Palvelulle ei ollut minkäänlaista käsikirjaa tai tarkkaa määrittelyä. Määriteltynä oli sen sijaan innovatiiviseen hankintaan liittyvä prosessi, jossa seuraavaan vaiheeseen edetäkseen täytyy osoittaa palvelun toimivuus, tarpeellisuus ja hyödyllisyys. Retkikompassia onkin suunniteltu, kehitetty ja sen tarpeellisuutta testattu jatkuvasti tämän prosessin mukaisesti.

Neitikosken aitta Ruunaan retkeilyalueella on saanut hyvää palautetta Retkikompassissa
Kuva: Retkikompassi.fi -osoittessa sijaitseva palvelu ei uudistunut vain uusien alueiden muodossa, vaan se sai myös uudistetun ilmeen.

Missä olemme nyt?

Julkaisimme 8.5.2020 palvelun uusimman version, joka kattaa aiempien alueiden, Evon ja Ruunaan lisäksi myös suositut Nuuksion ja Urho Kekkosen kansallispuiston alueet. Teimme radikaalin uudistuksen käyttöliittymään mahdollistaaksemme helpomman ja suoraviivaisemman keskustelun sekä nostaaksemme käyttäjien luomat sisällöt näkyvimmiksi. Lisäksi palvelun visuaalinen ilme uudistettiin istumaan osaksi Metsähallituksen uudistettua brändiperhettä.

Retkikompassiin on kevään aikana ilmestynyt muun muassa fiilistelykuvia nuotiopaikoilta, ilmoituksia huoltoa vaativista kohteista sekä alueiden palveluihin liittyviä kysymyksiä. Metsähallituksen työntekijät ovat aktiivisesti osallistuneet keskusteluihin ja palvelun käyttöä sidotaan yhä tiiviimmin päivittäiseen työskentelyyn.

Koemme, että tulevaisuudessa karttapohjaisella käyttäjien osallistamisella ja siihen liittyvän datan hyödyntämisellä on valtava potentiaali niin luontoalueiden, kaupunkien, kuntien kuin yritystenkin kehittämisessä.

Muutama kommentti myös uuden palvelun käyttäjiltä ensimmäisten käyttökertojen jälkeen:
Todella hyödyllisen oloinen, voi ilmoitella bongauksia ja vinkkejä, esimerkiksi vaikka onko joku leiripaikka täynnä, jotain rikki tai puut loppu tms.

Mainio tapa saada käyttäjät eli retkeilijät ja muut luontoliikkuja mukaan hoitamaan yhteisiä alueita.

Voiko tästä kaikesta oppia jotakin?

✓ Innovaatiohankintamalli mahdollistaa palvelun ketterän suunnittelun kehitysprosessin aikana, jolloin mittavia määrittelydokumentteja ei tarvita
✓ Palvelua työssään käyttävät henkilöt tuntevat palvelun omakseen ja osaavat käyttää sitä, kun heidät osallistetaan palvelun kehittämiseen alusta alkaen
✓ Tarjoamalla käyttäjille mahdollisuuden luoda sijaintipohjaista sisältöä, saadaan kehittämistarpeet suoraan kätevästi kartalle
✓ Toimintamalli soveltuu myös muihin kuin luontokohteisiin, esimerkiksi kunnalliseen kehittämiseen, osallistamiseen tai organisaation sisäiseen vuorovaikutukseen

Tutustu palveluun tarkemmin osoitteessa https://retkikompassi.fi


Tämän takia haemme kasvua interaktiivisista kartoista

Tähänastiseen historiaamme on mahtunut paljon mielenkiintoisia vaiheita ja monipuolisia projekteja web-kehityksen parissa. Tekemiemme projektien koko on myös kasvanut vähitellen vuosien varrella ja olemme alkaneet viemään pidemmälle osaamistamme kartta- ja sijaintipohjaisten palveluiden parissa. Siinä, missä interaktiiviset kartat ovat tällä hetkellä lähinnä yhden pisteen esittäviä upotettuja Google Maps -karttoja, on aitoa vuorovaikutusta ja tyylikästä muotoilua sisältävissä kartoissa reilusti hyödyntämätöntä potentiaalia.

Vuonna 2019 teimme päätöksen hakea kasvua interaktiivisista karttapalveluista, joihin liittyvissä tuotteissa ja palveluissa kristallisoituu uniikisti yhteen vahva web-, design-, käytettävyys- ja paikkatieto-osaamisemme. Teimme jo päätöstä ennen paljon aihealueeseen liittyviä projekteja.

Samalla tulimme väistämättä myös nimenvaihdoksen eteen. Vanha Tietotemput-nimi kuvasti kyllä asennettamme näyttävien ratkaisuiden ketterään tekemiseen, mutta se ei kertonut tarpeeksi erityisosaamisestamme, toisin kuin Zoneatlas. Yrityksen kasvaessa halusimme myös nimen kuulostavan isommalta ja toimivan yhtä hyvin kansainvälisestikin. Kun aiemmin olemme auttaneet lähinnä asiakkaitamme kasvamaan, käytämme panoksia nyt myös oman kasvutarinan luomiseen.

Meillä on aina ollut vahva halu jättää positiivinen jälkemme maailmaan. Palveluiden tarjoamisen ohella skaalautuvien tuotteiden kehittäminen mahdollistaa tämän vielä isommassa mittakaavassa. Samalla tuotteemme auttavat myös asiakkaitamme jättämään oman jälkensä maailman kartalle - hyvinkin kirjaimellisesti. Palvelemme edelleen sekä uusia että vanhoja asiakkaita aivan yhtä mutkattomalla asenteella kuin ennenkin, samalla pyrkien jatkuvasti yhä parempaan palveluun.

Matka on ollut palkitseva ja nimenvaihdoksen lisäksi olemme löytäneet porukkaamme uusia värikkäitä persoonia ja oman alansa huippuosaajia. Samalla olemme päässeet tekemään näyttäviä ja täysin uudenlaisia palveluita mielenkiintoisten asiakkaiden kanssa. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon Metsähallituksen Retkikompassi.fi -palvelu, jonka syntytarinan voit käydä lukemassa täältä.

Tämä on kuitenkin vasta alku uudistuneelle matkallemme. Kumppaneistamme, kollegoistamme ja tekemisestämme on vielä monta tarinaa kerrottavana. Tuletkin kuulemaan meistä jatkossa aktiivisemmin niin blogin kautta kuin sosiaalisen median kanavissa.