Kohteiden ja palveluiden lisäys Visit Finland DataHubiin on ilahduttavan helppoa, mutta mitä hyötyä kansallisesta matkailun tietopankista onkaan?

Kotimaiset matkailutoimijat eivät ole voineet välttyä törmäämästä Visit Finlandin DataHub-hankkeeseen. Palvelu julistaa kaiken Suomen matkailutiedon olevan yhdessä paikassa, vaikka sinne lisätyt tiedot eivät toistaiseksi näy missään. Mikä hienolta kuulostava DataHub siis oikeasti on ja mihin sitä voi käyttää

Yksinkertaisuudessaan kyseessä on tietopankki, johon matkailuyritykset voivat listata palveluita, elämyksiä ja matkailuun liittyvää perustietoa.

Hämmennystä aiheuttaa varmasti se, että lisätyt tiedot eivät tule tällä hetkellä mihinkään näkyviin. Palvelun taika onkin siinä, mitä kaikkea yhteinen tietopankki mahdollistaa tulevaisuudessa: kaupungit ja alueet voivat hyödyntää tietoa rakentaessaan omia opastuspalveluitaan, mutta ennen kaikkea kolmannet osapuolet voivat poimia tietoja osaksi mitä mielikuvituksellisimpia palveluita, joista voimme vielä vasta haaveilla.

DataHubiin tutustuminen ja omien tietojen syöttäminen kannattaakin aloittaa hyvissä ajoin ennen kuin palvelu on jo kaikkialla käytössä. Aloittaminen on onneksi helppoa, eikä maksa mitään!

Matkailuyrittäjälle Visit Finland DataHubin käyttö tarkoittaa vain lomakkeen täyttämistä

Vaikka DataHub saattaa nimensä puolesta kuulostaa kaukaa kierrettävältä tietojärjestelmähankkeelta, kyse on matkailuyrittäjän kannalta vain omien tietojen täyttämisestä lomakkeelle. Kuulostaa melkeinpä tylsän yksinkertaiselta.

Tavallaan kyse on vain perinteisestä muna vai kana -ongelmasta. Palvelun käyttö ei tuo samalta istumalta mitään käytännön hyötyä, mutta suurimmat hyödyt saadaan vasta riittävän käyttäjämäärän kautta.

Visit Finlandilla on onneksi loistava suunnitelma tilanteen ratkaisemiseksi. Mukaan etsitään tällä hetkellä soveltuvia pilottialueita, jotka haluavat hyödyntää DataHubia kehittämiensä palveluiden tietolähteenä. Vahvana viestinä heillä on se, että palveluun panostetaan nyt ja tulevaisuudessa isosti niin, että kansallinen matkailun tietopankki syntyy.

“DataHubin käyttö on ilmaista ja Visit Finland on sitoutunut sen kehittämiseen sekä mahdollistamaan tuotetiedon hyödyntämisen mahdollisimman laajalti”, kertoo Annakaisa Ojala Visit Finlandilta.

DataHub elää, hengittää ja kasvaa juuri toimialan yhteistyön myötä. Kokosimme alle helpot ohjeet, jolla pääset kantamaan oman kortesi kekoon ja hyötymään tulevaisuudessa alustan tarjoamista mahdollisuuksista.

Näin aloitat Visit Finland DataHubin käytön:

  • Rekisteröidy osoitteessa datahub.visitfinland.com
  • Odota tunnusten aktivoitumista (tämä vaihe tulee onneksi poistumaan)
  • Syötä omat tiedot palveluun. Tällä hetkellä voit lisätä tietoa seuraaviin kategorioihin: majoitus, nähtävyys, elämys, tapahtuma, vuokrauspalvelut, ravintola, kauppa
  • Juuri lisäämäsi kohde tulee nyt myös näkyville osoitteeseen beta.zoneatlas.com

Zoneatlas on juuri julkaissut demo-version koko Suomen matkailukartasta, joka kokoaa yhteen kaikki DataHubiin lisätyt kohteet. Käy tutustumassa karttaan ja jätä yhteystietosi alle, niin pidämme sinut ajan tasalla palvelun kehityksestä sekä aluekohtaisten matkailukarttojen tarjoamista mahdollisuuksista.