Henkilöesittelyssä Heidi: Hevoset johdattivat koodauksen pariin

Uusi vuosikymmen alkoi meidän osaltamme juhlallisin menoin, kun Heidi liittyi mukaan ketterien devaajien joukkoomme.

Eläinrakas Heidi oli jo kymmenvuotiaana todellinen hevoshullu, mutta ratsastusharrastuksen aloittamiseen ei vielä nuorella iällä hellinnyt lupaa. Tuleva koodari ei antanut tilanteen lannistaa, vaan hän tutustui netissä toimiviin virtuaalitalleihin. Kotoa löytyvä tietokone oli riittävä työväline ja pian Heidi tekikin jo ensimmäiset omat nettisivunsa.

– Olen kyllä aina rakastanut teknologiaa, mutta en osannut kuvitella itseäni koodarin työtehtävissä. En ollut se tyyppi, joka tiesi 5-vuotiaana, mitä aioin tehdä isona.

Nettitoteutusten kehittäminen jatkui harrastusten ympärillä seuraavan kahdeksan vuoden ajan, kunnes eteen tuli aina yhtä haastava opiskelupaikan valinta. Heidi tankkasi niin oikiksen kuin kauppiksenkin pääsykoekirjoja huomatakseen, etteivät aihepiirit kiinnosta uran kannalta. Parhaaksi vaihtoehdoksi nousi lopulta tietojenkäsittely, johon hän päätti hakea.

– Mietin vielä pääsykokeissa, että en ikinä pääse tänne, Heidi myöntää.

Toisin kuitenkin kävi.

Mutta mitä yliopisto-opiskelija tekee opintojensa ohella, jos ammattitaitoa löytyy jo ennestäänkin? Ainakin Heidin tapauksessa perustaa oman yrityksen ja alkaa tehdä nettisivuja yritysasiakkaiden tarpeisiin.

Yrittäjyys työllisti Heidiä useamman kesän ajan ja kasvatti osaamista entisestään, mutta vähitellen halu päästä vielä haastavampien projektien pariin vei voiton.

Sopivasti Zoneatlaksella auennut full stack -kehittäjän paikka täytti Heidin tiukat kriteerit ja hän hyppäsi mukaan innokkaana odottavaan joukkoomme.

– Oma vahva WordPress-osaaminen ja mahdollisuus päästä laajemman tuotekehitykseen pariin tekivät Zoneatlaksesta mielenkiintoisen paikan.

Vaikka yrittäjyys oli palkitsevaa aikaa, puuttui siitä porukan tuoma yhteisöllisyys. Yhdessä tekeminen sen sijaan avaa väylän suurempien asioiden saavuttamiselle. Heidi nostaa esiin myös hyvän ilmapiirin ja luottamuksen tärkeyden työyhteisössä.

– Täällä on ensimmäisestä päivästä asti päässyt tekemään ihan oikeita töitä, eikä ole tarvinnut vääntää mitään feikkikoodia. Tämä ei oikeasti ole itsestäänselvyys varsinkaan isommissa taloissa.

Luottamus on osoittautunut hyvin ansaituksi. Heidi on kahminut itselleen nopeasti lisää vastuusta ja hänestä on tullut lukuisten asiakkaiden luottohenkilö.

Nyt meidän koodarijoukkomme on entistä vahvempi, ja Heidi on urakehityksen ohella ehtinyt myös ratsastamaan jo toistakymmentä vuotta.